Moikka, olen Stella
herkästi innostuva, ihmismieltä, oppimista, pohdiskelua, kirjoittamista, seikkailuja ja luonnossa oleskelua rakastava kahden ihanan ihmislapsen ja kolmen karvalapsen äiti – jolla on aivan liian usein säätökytkin hukassa.

Pieni suuri unelma
Yritykseni ytimessä sykkii pieni suuri unelma.
Unelmoin maailmasta, jossa virtaa enemmän elinvoimaa. Sykkivää rytmiä, jonka kokonaisvaltaisen olemassaolon voima syntyy levon ja tekemisen viisasta vuorottelusta. Siitä, että olemme yhteydessä itseemme.
Uskon, että tuo elinvoima on vahvasti kytköksissä myös ympärillämme olevaan luontoon. Se syntyy, kun elämme luonnon rytmissä. Kun oivallamme, että luonto on meille enemmän kuin kaunis maisema – se on voimavara, yhteyden lähde ja elämän syke.
Toivon, että jokainen meistä löytäisi oman luontonsa. Oman tapansa olla, elää sekä kokea metsän hiljaisuus, tuulen kosketus, maan kannattelu.
Haluan olla mukana rakentamassa tulevaisuutta, jossa elinvoima ei katoa arjen vauhtiin ja meluun, vaan saa kasvaa yhteydessä luontoon ja itseen–lempeästi, juurevasti ja osaksi arkea.
Kohti Juurtunutta elinvoimaa
Minäkin hukkasin itseni sinne – ylisuorittamisen, hälyn ja ääripäiden maailmaan, jossa olemisen ja tekemisen säätökytkin oli usein hukassa, yhteys sisimpääni kadoksissa. Jojoilin toistuvasti innostumisen ja uuvahtamisen välillä.
Hetkellisten piristysten ja energiasysäysten sijaan kaipasin juurtunutta elinvoimaa – sellaista, joka kantaa pitkälle.
Kompastumisten ja eksymisten myötä oivalsin, ettei kestävään elinvoimaan ole oikotietä. Se on elämän mittainen matka, jota rakennetaan päivittäisillä valinnoilla ja teoilla.
Elinvoiman pohja luodaan palaamalla olennaisen äärelle. Palaamalla siihen, mikä ravitsee syvältä ja kantaa arjessa. Palaamalla kehon viisaiden viestien kuunteluun, omaan rytmiin ja aitoon kontaktiin itseen. Palaamalla omaan luontoon – niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin.
luonto on olennainen osa elinvoimaamme.
Se on tutkitusti paljon enemmän kuin kaunis tausta – se on kehon ja mielen yhteissäätelijä, viisas opas ja voimakas peili. Luonto tarjoaa meille valtavasti vastavoimia ylikuumentuneeseen arkeen. Luonto auttaa hidastamaan, inspiroi pysähtymään ja olemaan läsnä. Vihreään astuminen mahdollistaa arkihuolista ja vaatimuksista irtautumisen sekä tarjoaa kaiken ylimääräisen melun ja hötön keskellä rauhaa. Se energisoi ja virkistää. Saa luovuuden virtaamaan.
Kun opimme kuulemaan luonnon rytmin, alamme kuulla myös omaamme. Se on myös ollut suuri osa omaa matkaani. Luontoyhteyden vahvistumisen myötä olen löytänyt uusia reittejä elinvoiman juurruttamiseen. Siksi se kulkee mukana lähes kaikessa, mitä teen: paikkana, metaforana, oppaana ja inspiraation lähteenä.
Rinnalla kulkija
Oman matkani, työni ja opintojeni kautta olen oppinut, että pelkkä tieto siitä, mikä auttaa meitä voimaan hyvin, ei riitä. Tiedon päälle tarvitaan ripaus oivalluksia ja kokemuksia – ja usein rinnalle joku, joka kysyy, kuuntelee, herättelee ja kannustaa lempeän jämäkästi.
Palautumisohjaajana, Luontohyvinvoinnin ammattilaisena ja Motivaatiovalmentajana autan erityisesti herkästi innostuvia ja uuvahtaneita palaamaan oman kehonsa rytmiin ja elinvoiman lähteille. Tarjoan tilaa ja työkaluja, jotka vahvistavat luontoyhteyttä, tasapainottavat hermostoa ja palauttavat yhteyden siihen, mikä on olennaista.
Työni pohjautuu tutkittuun tietoon, ammentaa luonnosta ja on läsnä sydämellä. En lupaa pikaratkaisuja, mutta tarjoan turvallisen ympäristön, työkaluja, tilaa ja polun takaisin omaan elinvoimaan.
Koulutukseni
- Palautumisohjaaja 2025 (Palautumiskoulu PRO)
- Terveysmetsä -opas 2024
- Metsämieliohjaaja 2024
- Motivaatiovalmentaja 2024 (Impulssi)
- LCAF Life Coach 2022 (Life Coach Academy)
- Ympäristöalan erikoisammattitutkinto (laatu-, turvallisuus ja ympäristöjohtaminen) 2021 (Sykli)
- Sosionomi 2019 (Xamk)
- Bsc of Criminology and Psychology 2009 (Lontoo)
Lisäksi mm.
- Act for perfectionism and people pleasing 2023 (Russ Harris)
- Työhyvinvoinnin psykologia 2024 (Itä-suomen yliopisto) 5 op

Palautteet
Onnistunut yhteistyö vaatii luottamuksen syntymistä
Tärkeintä minulle on se, että sinulla on hyvä ja turvallinen olo kanssani. Jos tuntuu siltä, että saattaisin olla se, jonka kanssa voisit lähteä tutkimusmatkalle itseesi, lisätä arkeen palautumista ja voimavaroja, otathan rohkeasti yhteyttä. Kuulisin mielelläni lisää myös sinusta!
