Minäkin hukkasin itseni sinne – ylisuorittamisen, hälyn ja ääripäiden maailmaan, jossa olemisen ja tekemisen säätökytkin oli usein hukassa, yhteys sisimpääni kadoksissa. Jojoilin toistuvasti innostumisen ja uuvahtamisen välillä.

Hetkellisten piristysten ja energiasysäysten sijaan kaipasin juurtunutta elinvoimaa – sellaista, joka kantaa pitkälle.
 
Kompastumisten ja eksymisten myötä oivalsin, ettei kestävään elinvoimaan ole oikotietä. Se on elämän mittainen matka, jota rakennetaan päivittäisillä valinnoilla ja teoilla.

Elinvoiman pohja luodaan palaamalla olennaisen äärelle. Palaamalla siihen, mikä ravitsee syvältä ja kantaa arjessa. Palaamalla kehon viisaiden viestien kuunteluun, omaan rytmiin ja aitoon kontaktiin itseen. Palaamalla omaan luontoon – niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin.

luonto on olennainen osa elinvoimaamme.

Se on tutkitusti paljon enemmän kuin kaunis tausta – se on kehon ja mielen yhteissäätelijä, viisas opas ja voimakas peili. Luonto tarjoaa meille valtavasti vastavoimia ylikuumentuneeseen arkeen. Luonto auttaa hidastamaan, inspiroi pysähtymään ja olemaan läsnä. Vihreään astuminen mahdollistaa arkihuolista ja vaatimuksista irtautumisen sekä tarjoaa kaiken ylimääräisen melun ja hötön keskellä rauhaa. Se energisoi ja virkistää. Saa luovuuden virtaamaan.

Kun opimme kuulemaan luonnon rytmin, alamme kuulla myös omaamme. Se on myös ollut suuri osa omaa matkaani. Luontoyhteyden vahvistumisen myötä olen löytänyt uusia reittejä elinvoiman juurruttamiseen. Siksi se kulkee mukana lähes kaikessa, mitä teen: paikkana, metaforana, oppaana ja inspiraation lähteenä.